Tällä hetkellä työn alla on äärimmäisen luova ja tavallaan sisäänpäinkääntynyt prosessi: Olen raskaana, lapsi tullee loppukesästä mikäli merkit pitävät paikkansa. Ristiriitaisia tunteita käsitellessään sitä joutuu pakostakin kehittymään ihmisenä. Toisaalta minussa asuu rauhaton sielu, joka ei millään malttaisi olla tekemättä "oikeita töitä" vaan kehittelee mielessään mitä hurjimpia suursaavutuksia ja tuskastuu toisinaan aivan mielettömästi. Toisaalta on sanalla sanoen siunaus, että jokin itseään suurempi asia pakottaa elämänkatsomuksen laajenemaan siitä uraputkinäöstä. Tämän jälkeen olen sitten kolmen lapsen äiti. Suuri asia, suuri titteli. Hermostuttaa ja jännittää. Opin koko ajan kärsivällisyyttä, empatiaa, hermojen- ja elämänhallintaa ja ennen kaikkea anteeksiantavaista elämänotetta, kaikilla meillä on omat haasteemme lapsesta vanhukseen ja ansaitsemme saman rakkauden ja avun kykyjemme mukaan.
Tulevaisuudensuunnitelma on sopivan selvä: rakkaat lapseni tulen yhdistämään omaan jatkuvaan kehitykseeni. Minä satun olemaan myös vahvasti oma itseni, enkä pysty sulauttamaan koko minuuttani äitirooliin. Joissakin kulttuureissa maailman tärkein työ naiselle on olla tuottelias ja hyvä äiti. Minä en ole kotoisin siitä kulttuurista. Minun kulttuurissani naisen tulee olla myös upea ja tärkeä yksilö perheen ulkopuolella. Se upeuden vaatimus kaipaa kyseenalaistamista, tai ainakin kriittistä tarkastelua. Kuka määrittelee oman elämäni upeuden? Minulle on tärkeää se, että teen asioita, eli myös töitä, innostuneella ja luovalla otteella ja hyvin. Teen sen työyhteisöni , kohderyhmän ja itseni vuoksi. Saan voimia ilahduttamisesta. Ellen tiedä tekeväni hyvää ja muita ilahduttavaa työtä, on parempi tehdä jotain muuta. Kaikilla on paikkansa, enkä siksi edes harkitse ryhtymistä kirjanpitäjäksi tai lennonjohtajaksi. Vaikka ne olisivatkin upeita statusammatteja jonkin muun silmissä.
Tärkeintä tässä lienee stressitön asenne. Ettei yritä sopia muottiin, vaan rakastaa ja elää täysillä, olla hetkessä mukana. Siksi välttelenkin usein sosiaalista mediaa ja jätän puhelimenkin äänettömälle, kun on perhe-aika. Ja töissä heittäydyn tehtäviini täysillä ja unohdan kodin räkänokat ja pyykkuvuoret. Jos yrittää tehdä kaikkea kerralla, sitä tulee helposti kustua koko elämänsä juosten.
Vauva lähettää reippaita morseterveisiään vatsasta ja minä yritän saada tästä viimeisestä raskaudestani kaiken irti. Luen kirjoja, joille en ole työssäkäydessäni löytänyt aikaa, teen kaikkea, mikä tuntuu hyvältä, tärkeältä ja mielenkiintoiselta ja annan mahdollisimman paljon aikaa lapsilleni. Ja opettelen odottamaan oikeaa hetkeä muille jutuille. Aika aikaa kutakin.
Seuraavien kuukausien aikana tähän blogiin (tai pikemmin tähän virtuaalikirjoituspöytäni laatikkoon) ilmestyvät tekstit ovat siis työelämän ulkopuolelta - mutta siihen omaan "elämänuraan" eli osaamisen ja tiedon karttumiseen liittyviä juttuja. Ruoanlaitot, onnenhetkiset ja henkilökohtaisemmat mielipidekirjoitukset ja tuskanmöläytykset menevät niihin muihin laatikoihin. Roolit nyt kuitenkin sekoittuvat jonkin verran aina, kokonaisia ihmisiähän tässä ollaan edelleen.
Mahdolliset yhteistyöhankkeet ovat tervetulleita, kunhan aikataulu on selvillä. Kevyitä juttuja voidaan kehitellä tässä samalla, mutta takaisin täysipainoiseen työelämään olen näillä näkymin palaamassa huhtikuussa 2013.
Terhi Paukku, duunit, projektit ja muut ihmehankkeet
maanantai, 23. huhtikuuta 2012
perjantai, 27. tammikuuta 2012
sunnuntai, 11. joulukuuta 2011
Extramaterial: Kyrkslätts bibliotek
Mitt liv som biblioteksfröken fick överraskande fort ett extra-avsnitt: På kvällen till min sista dag på Ingå bibliotek fick jag ett samtal från Kyrkslätts biblioteks ledare. Hon sa att de behövde hjälp i december, så jag var välkommen att komma och jobba redan nästa dag. Det är klart jag ville! Jag har redan tidigare velat få en bredare bild av vad arbete på bibliotek innebär, så ett tre-veckors gästspel på Kyrkslätts bibliotek var mer än välkommet.
Nu är det tillbaka till grunderna: på Ingå bibliotek fick jag möjligheten att börja direkt som bibliotekarie med varierande uppgifter som jag ganska långt fick själv utforma, såsom evenemang, marknadsföring, sociala medier, utställningar. Från väldigt varierande arbetsuppgifter med stor frihet på ett mycket litet bibliotek får jag nu känna på biblioteksfunktionärens roll i ett lite större bibliotek.
Jag har varit kund hos Kyrkslätts bibliotek redan då jag var barn och upplevde mina första sagostunder där. Idag är jag fortfarande imponerad av Kyrkslätts bibliotek och hur de med sina resurser arbetar för att vara aktiva, levande och relevanta för sina kunder.
Nu är det tillbaka till grunderna: på Ingå bibliotek fick jag möjligheten att börja direkt som bibliotekarie med varierande uppgifter som jag ganska långt fick själv utforma, såsom evenemang, marknadsföring, sociala medier, utställningar. Från väldigt varierande arbetsuppgifter med stor frihet på ett mycket litet bibliotek får jag nu känna på biblioteksfunktionärens roll i ett lite större bibliotek.
Jag har varit kund hos Kyrkslätts bibliotek redan då jag var barn och upplevde mina första sagostunder där. Idag är jag fortfarande imponerad av Kyrkslätts bibliotek och hur de med sina resurser arbetar för att vara aktiva, levande och relevanta för sina kunder.
tiistai, 6. joulukuuta 2011
Kirjastoneiti Paukku has left the building.
Kokeellinen projekti on saatettu päätökseensä, puolen vuoden sijaisuus Inkoon kunnankirjaston kirjastonhoitajana on nyt takana. Viimeisinä päivinä oli suru puserossa, mutta onneksi sain läksiäislahjaksi iloisen "Kirjastotäti"-t-paidan, jonka Pomo Selén oli paketoinut hurmaavaan poistokirjojen sivuilla koristeltuun pakettiin. Vihoviimeisenä keikkana Inkoon kirjastotätinä pidin yhdessä Pomon kanssa Inkoon joulumarkkinoilla askartelutyöpajan, joka oli valtava suksee; tupa oli täynnä iloisia joulukorttien ja -koristeiden askartelijoita koko markkina-ajan. Oli todella positiivinen päätös tälle ajalle.
Yleisesti ottaen kokemus on ollut mahtava. Kirjastonhoitajan tehtävät, ainakin Inkoon kirjastossa, ovat vaativia, monipuolisia ja hauskoja. Aloitin sijaisuuteni kiinnostuneena mutta epävarmana sopivuudestani alalle, ja keskustelinkin tästä asiasta jo työhaastatteluvaiheessa kirjastonjohtajan ja -hoitajan kanssa. Tiesin, että rakastan kirjastoa yhteiskunnallisesta ja yksityisen käyttäjän näkökulmasta, mutta miltä kirjasto tuntuu "tiskin toisella puolella". Vastaus: aivan upealta! Olen saanut olla luova, innokas ja aloitteellinen upean tiimin tukemana. Erityisesti kulttuuritapahtumien järjestäminen, kansalaisten informaatiokompetenssi-kouluttaminen ja päivittäinen asiakaspalvelu ovat ehdottomasti lempitehtäviäni, tietenkin kirjahankintojen ohella. On upeaa työskennellä laitoksessa, jonka tärkeimpänä tehtävänä on onnellistaa kaikkia tasapuolisesti ja ilmaiseksi tuloista, iästä ja sosiaalisesta asemasta riippumatta.
Olenkin nyt aloittanut informaatiotieteen opinnot Åbo Akademin avoimessa yliopistossa.
Haluan kuitenkin myös painottaa, että aikani kirjastolla ei kuitenkaan ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Kirjasto toimii naurettavan pienissä tiloissa, eikä sen upean henkilökunnan tietotaidot pääse palvelemaan kuntalaisia niin kuin ne voisivat. Kirjaston henkilökunnalla riittää ideoita, taitoja ja tahtoa järjestää kirjastolla kulttuuritapahtumia, konsertteja, teatteriesityksiä, todellisia satuelämyksiä lapsille ja kuntalaisten kipeästi kaipaamaa koulutusta tietoyhteiskunnan vaatimissa taidoissa. Monet asiakkaamme todella tarvitsevat apua: heillä ei ole internettiä kotona, he eivät osaa käyttää sähköpostia, internetpankkia eivätkä sosiaalisia medioita - olennaisia taitoja nyky-yhteiskunnassa. Monet asiakkaamme eivät osaa edes lukea kännykkänsä tekstiviestejä, ja tulevat kirjastolle pyytämään apua.
Nämä kaikki asiat kuuluvat nykyään kirjaston tehtäviin, mutta monella poliitikolla tuntuu olevan todella vanhentunut käsitys kirjastosta pelkkänä kirjavarastona. Aika, jona satuin olemaan kirjastonhoitajana, on ollut ratkaiseva kunnankirjastomme tulevaisuuden kannalta kun politiikassa on taitettu peistä kirjaston suurempien tilojen tarpeellisuudesta. Mielipiteitä on ollut paljon - asiakkaat ovat tukeneet ja kertoneet toivovansa parempia tiloja sekä asiakkaille että henkilökunnalle, monet poliitikot ovat sanoneet tekevänsä parhaansa kirjaston ja kuntalaisten puolesta. Samalla kuitenkin toiset poliitkot ovat intensiivisesti vastustaneet hanketta ja sanoneet, että rahan tuhlaaminen suurempaan kirjastorakennukseen olisi vastuutonta rahankäyttöä. Koko prosessi on tietenkin vaikuttanut koko henkilökunnan hyvinvointiin, stressikertoimet ovat olleet todella korkealla.
Ylemmältä taholta on myös tullut viestiä, että kirjaston henkilökunta ei saisi tiedottaa kirjaston tilanteesta, koska kunnan virkamiehet eivät saisi "politikoida". Olen hämmästynyt siitä, että päätöksiä halutaan tehdä kuulematta niitä koskevien asiantuntijoiden ääntä. Inkoolaisena en voi kuin toivoa parasta: Että minun verorahoillani rakennettaisiin kotikuntaani kaikkia palveleva, viihtyisä ja toimiva kirjasto sen sijaan, että ne käytettäisiin vain muutamaa palveleviin kohteisiin. Muuten tästä tulee käänteinen Robin Hood-efekti: huonotuloisimmat maksavat korkeatuloisten hyvinvoinnin.
Tämä on verorahojen tarkoitus: yhteisillä varoilla rakennetaan yhteistä hyvinvointia niin, että yhteiskunnan vähätuloisimmillakin on todellinen mahdollisuus oikeasti onnelliseen elämään, ei vain päivästä päivään kituuttamiseen.
Yleisesti ottaen kokemus on ollut mahtava. Kirjastonhoitajan tehtävät, ainakin Inkoon kirjastossa, ovat vaativia, monipuolisia ja hauskoja. Aloitin sijaisuuteni kiinnostuneena mutta epävarmana sopivuudestani alalle, ja keskustelinkin tästä asiasta jo työhaastatteluvaiheessa kirjastonjohtajan ja -hoitajan kanssa. Tiesin, että rakastan kirjastoa yhteiskunnallisesta ja yksityisen käyttäjän näkökulmasta, mutta miltä kirjasto tuntuu "tiskin toisella puolella". Vastaus: aivan upealta! Olen saanut olla luova, innokas ja aloitteellinen upean tiimin tukemana. Erityisesti kulttuuritapahtumien järjestäminen, kansalaisten informaatiokompetenssi-kouluttaminen ja päivittäinen asiakaspalvelu ovat ehdottomasti lempitehtäviäni, tietenkin kirjahankintojen ohella. On upeaa työskennellä laitoksessa, jonka tärkeimpänä tehtävänä on onnellistaa kaikkia tasapuolisesti ja ilmaiseksi tuloista, iästä ja sosiaalisesta asemasta riippumatta.
Olenkin nyt aloittanut informaatiotieteen opinnot Åbo Akademin avoimessa yliopistossa.
Haluan kuitenkin myös painottaa, että aikani kirjastolla ei kuitenkaan ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Kirjasto toimii naurettavan pienissä tiloissa, eikä sen upean henkilökunnan tietotaidot pääse palvelemaan kuntalaisia niin kuin ne voisivat. Kirjaston henkilökunnalla riittää ideoita, taitoja ja tahtoa järjestää kirjastolla kulttuuritapahtumia, konsertteja, teatteriesityksiä, todellisia satuelämyksiä lapsille ja kuntalaisten kipeästi kaipaamaa koulutusta tietoyhteiskunnan vaatimissa taidoissa. Monet asiakkaamme todella tarvitsevat apua: heillä ei ole internettiä kotona, he eivät osaa käyttää sähköpostia, internetpankkia eivätkä sosiaalisia medioita - olennaisia taitoja nyky-yhteiskunnassa. Monet asiakkaamme eivät osaa edes lukea kännykkänsä tekstiviestejä, ja tulevat kirjastolle pyytämään apua.
Nämä kaikki asiat kuuluvat nykyään kirjaston tehtäviin, mutta monella poliitikolla tuntuu olevan todella vanhentunut käsitys kirjastosta pelkkänä kirjavarastona. Aika, jona satuin olemaan kirjastonhoitajana, on ollut ratkaiseva kunnankirjastomme tulevaisuuden kannalta kun politiikassa on taitettu peistä kirjaston suurempien tilojen tarpeellisuudesta. Mielipiteitä on ollut paljon - asiakkaat ovat tukeneet ja kertoneet toivovansa parempia tiloja sekä asiakkaille että henkilökunnalle, monet poliitikot ovat sanoneet tekevänsä parhaansa kirjaston ja kuntalaisten puolesta. Samalla kuitenkin toiset poliitkot ovat intensiivisesti vastustaneet hanketta ja sanoneet, että rahan tuhlaaminen suurempaan kirjastorakennukseen olisi vastuutonta rahankäyttöä. Koko prosessi on tietenkin vaikuttanut koko henkilökunnan hyvinvointiin, stressikertoimet ovat olleet todella korkealla.
Ylemmältä taholta on myös tullut viestiä, että kirjaston henkilökunta ei saisi tiedottaa kirjaston tilanteesta, koska kunnan virkamiehet eivät saisi "politikoida". Olen hämmästynyt siitä, että päätöksiä halutaan tehdä kuulematta niitä koskevien asiantuntijoiden ääntä. Inkoolaisena en voi kuin toivoa parasta: Että minun verorahoillani rakennettaisiin kotikuntaani kaikkia palveleva, viihtyisä ja toimiva kirjasto sen sijaan, että ne käytettäisiin vain muutamaa palveleviin kohteisiin. Muuten tästä tulee käänteinen Robin Hood-efekti: huonotuloisimmat maksavat korkeatuloisten hyvinvoinnin.
Tämä on verorahojen tarkoitus: yhteisillä varoilla rakennetaan yhteistä hyvinvointia niin, että yhteiskunnan vähätuloisimmillakin on todellinen mahdollisuus oikeasti onnelliseen elämään, ei vain päivästä päivään kituuttamiseen.
lauantai, 19. marraskuuta 2011
Sociala medier: Det händer i Ingå - Inkoossa tapahtuu
 |
| Fit Kids Sommarféer på Gammelgården - Fit Kids -keijuja museoalueella |
Olen jo kauan ollut turhautunut siitä, ettei facebookista löydy "oikeaa" inkoolaista facebookryhmää, jossa voisi seurata kuntansa asioita ja saada ajankohtaisia menovinkkejä - ja jopa keskustella kotipaikkakuntansa asioista, jos siltä tuntuu. Ja nythän mä sen hokasin: Perustetaan sellainen yhteisösivu, jos sellainen kerran puuttuu! Toivottavasti ryhmästä kehittyy aktiivinen ja positiivinen lisä inkoolaiseen elämänmenoon!
"Det händer i Ingå - Inkoossa tapahtuu"
"Inkoossa tapahtuu" -sivun ajatuksena on olla epävirallinen, kaikkien inkoolaisten yhteinen yhteisösivu. Täällä voimme esimerkiksi jakaa tietoa pienistä ja suurista tapahtumista Inkoossa ja Inkoon välittömässä läheisyydessä, keskustella elämästä Inkoossa jne. Sana on vapaa, mutta ollaan vastuullisia. Pidetään keskustelu rakentavana ja asiallisena! Toivomme, että mahdollisimman moni kirjoittaa sekä suomeksi että ruotsiksi. Kun joku asia on vain yhdellä kielellä, voimme auttaa toisiamme lisäämällä vapaamuotoisen käännöksen kommentiin. Näin pääsemme kaikki mukaan!
***
Jag har redan länge varit lite frustrerad över att det inte finns en sådan facebooksida, där man skulle kunna "gilla" Ingå, och därmed få samhällsinformation ochtips och information om evenemang i vår hembygd - och möjligen till och med nätverka med andra Ingåbor. Och äntligen idag såg jag ljuset: om det fattas, så då ska vi grunda det. Så nu har jag grundat Facebook-community-sidan "Det händer i Ingå - Inkoossa tapahtuu"
***
Så presenterar jag gruppen på facebook:
***
tiistai, 15. marraskuuta 2011
Funderingar om humor - Efter Kuraskymning
Här följer en liten betraktelse om kvällens Kuraskymning, vars tema i år var Humor i Norden. Varning för även djupaste allvar:
Igår samlades en skara på Biblioteks Café Wilhelmsdal för en mysig kväll i humorns tecken. Vi började med högläsning både på finska och svenska från Populärmusik från Vittula av Mikael Niemi - en text som lästes på ca 2000 bibliotek samtidigt Norden runt. Texten handlade om bastubadande gubbar i Norrland, och vi hade en kort diskussion efter textläsningen om hur texten uppfattas i de olika Nordiska länderna. Hur vi finnar skrattar åt det överdrivna machobeteendet är ett annat skratt, än hur till exempel svensken skrattar åt samma berättelse. Någon kunde känna irritation över att en sådan text bekräftar redan existerande fördomar om finnen. Det är ju en stor ingrediens i humorn överhuvudtaget, den distansierar. Om man skämtar om sig själv och sin egen grupp, skapar den självdistans, medan om man skrattar åt andra, kanske man förstärker distansen till dem istället?
Kvällens gäst, nybakade komiker Linda Rajalin berättade om sin väg till komiken, som inte varit alldeles lätt - utan fick sitt ursprung i en obehaglig insikt. Hon behövde förändra sitt liv och tänka ordentligt på vad hon egentligen ville. En del av det nya livet blev komiken.
Därefter försökte biblioteksfröken fundera tillsammans med publiken på humorn från fler perspektiv.
Vilket nog visade sig vara en övermäktig uppgift på en kväll - det finns så mycket man skulle kunna diskutera om ämnet. Speciellt med mitt eget, komplicerade förhållande som nog blev lite för tydlig för publiken. Jag har en tendens att vilja prata om allt på en gång, alla nyanser, alla motpoler, allt det personliga och allt det allmänmänskliga på samma gång, så även då det gällde humor. Några saker vi han nudda under diskussionen:
Humorn har varit länge ett forskningsobjekt, humorn upprör och humorn utesluter, samtidigt som den kan inkludera, befria och hjälpa en komma igenom svåra tider. Ett leende är det kortaste avstånd mellan två människor. Barn är humorister av naturen, kanske för att de vågar vara äkta. Svart humor kan uppfattas som osaklig och smaklös, men hjälper sjukvårdspersonalen hantera den smärta som annars ksulle kunna bli övermäktig. "Lite spill får man räkna med", kanske man skämtar efter en misslyckad operation. Och visst vill vi att våra läkare ska ha lite distans till sitt jobb, hur skulle det bli om de skulle bryta ihop och börja gråta då de insåg att patienten förmodligen inte kommer att överleva? Samtidigt vill vi, att de ska vara empatiska.
Lindas berättelse om hur hon i början provkörde sitt material inför en test-publik var en av de fascinerande detaljerna, som man hade kunnat prata om hur länge som helst - och vi återkom till den berättelsen några gånger under kvällens lopp. Linda märkte, att när hon var sig själv, välkomnade publiken och förberedde sin show, skrattade publiken konstant och stämningen var hög. Men samma sekund som shown började och det första skämtet levererades, följde en pinsam tystnad. När hon släppte fasaden och var sig själv igen, skrattade publiken, medan när hon igen försökte "prestera humor", skrattade ingen. Linda lyckades slutföra sin show och kom ut från situation starkare och klokare, hon hade lärt sig en väsentlig läxa om vikten av att vara äkta och närvarande. Och det är var Linda är, en modig äkta och avväpnande kvinna, härlig att lyssna på och vara i närheten av! :)
Själv tror jag att det första skedet med lära genom misstag är något som alla komiker får gå igenom. Och därför är det så få av oss som någonsin vågar, att lämna ut sig själv på det sättet och riskera att mötas bara av en öronbedövande tystnad. Oförståelse. Att publiken tar distans från hela dig. Även om humorns funktion är att skapa distans, är skrattets funktion att skapa närhet. Om jag skämtar om mitt eget misslyckande, tar jag distans från själva misslyckandet och skapar närhet till dem som skrattar med mig. Det underförstådda budskapet är, att vi sitter alla i samma båt. Vi gör alla bort oss, alla lider, alla är rädda ibland. Och tillsammans kan vi skratta bort det hemska. Så är det att vara människa.
Slutligen kan jag säga att kvällen var lärorik. Jag var i tryggt sällskap för att första gången prova på att hålla i ett liknande evenemang. Att jag var oerfaren och en nykomling i Ingå satte sin krydda, jag visste inte alls vad jag skulle förvänta mig eller hur Kuraskymning har sett ut de andra åren i Ingå. Men tillsammans med Linda och mycket tack vare Ingås fantastiska kultursekreterare (vars närvaro är guld värt) samt de aktiva diskuterarna i publiken blev det ett rätt så trevligt paket i alla fall.
I eftersköljningarna av nervositeten på kvällen skrev jag följande facebook-inlägg:
Och en annan underbar gäst: " :) Tyckte d blev en fin blandning av humor o allvar!"
Tack, alla vänner för att ni kom! Eller som vi purfinnar brukar säga dagen efter en lyckad fest: Kiitos ja anteeks.
Igår samlades en skara på Biblioteks Café Wilhelmsdal för en mysig kväll i humorns tecken. Vi började med högläsning både på finska och svenska från Populärmusik från Vittula av Mikael Niemi - en text som lästes på ca 2000 bibliotek samtidigt Norden runt. Texten handlade om bastubadande gubbar i Norrland, och vi hade en kort diskussion efter textläsningen om hur texten uppfattas i de olika Nordiska länderna. Hur vi finnar skrattar åt det överdrivna machobeteendet är ett annat skratt, än hur till exempel svensken skrattar åt samma berättelse. Någon kunde känna irritation över att en sådan text bekräftar redan existerande fördomar om finnen. Det är ju en stor ingrediens i humorn överhuvudtaget, den distansierar. Om man skämtar om sig själv och sin egen grupp, skapar den självdistans, medan om man skrattar åt andra, kanske man förstärker distansen till dem istället?
Kvällens gäst, nybakade komiker Linda Rajalin berättade om sin väg till komiken, som inte varit alldeles lätt - utan fick sitt ursprung i en obehaglig insikt. Hon behövde förändra sitt liv och tänka ordentligt på vad hon egentligen ville. En del av det nya livet blev komiken.
Därefter försökte biblioteksfröken fundera tillsammans med publiken på humorn från fler perspektiv.
Vilket nog visade sig vara en övermäktig uppgift på en kväll - det finns så mycket man skulle kunna diskutera om ämnet. Speciellt med mitt eget, komplicerade förhållande som nog blev lite för tydlig för publiken. Jag har en tendens att vilja prata om allt på en gång, alla nyanser, alla motpoler, allt det personliga och allt det allmänmänskliga på samma gång, så även då det gällde humor. Några saker vi han nudda under diskussionen:
Humorn har varit länge ett forskningsobjekt, humorn upprör och humorn utesluter, samtidigt som den kan inkludera, befria och hjälpa en komma igenom svåra tider. Ett leende är det kortaste avstånd mellan två människor. Barn är humorister av naturen, kanske för att de vågar vara äkta. Svart humor kan uppfattas som osaklig och smaklös, men hjälper sjukvårdspersonalen hantera den smärta som annars ksulle kunna bli övermäktig. "Lite spill får man räkna med", kanske man skämtar efter en misslyckad operation. Och visst vill vi att våra läkare ska ha lite distans till sitt jobb, hur skulle det bli om de skulle bryta ihop och börja gråta då de insåg att patienten förmodligen inte kommer att överleva? Samtidigt vill vi, att de ska vara empatiska.
Lindas berättelse om hur hon i början provkörde sitt material inför en test-publik var en av de fascinerande detaljerna, som man hade kunnat prata om hur länge som helst - och vi återkom till den berättelsen några gånger under kvällens lopp. Linda märkte, att när hon var sig själv, välkomnade publiken och förberedde sin show, skrattade publiken konstant och stämningen var hög. Men samma sekund som shown började och det första skämtet levererades, följde en pinsam tystnad. När hon släppte fasaden och var sig själv igen, skrattade publiken, medan när hon igen försökte "prestera humor", skrattade ingen. Linda lyckades slutföra sin show och kom ut från situation starkare och klokare, hon hade lärt sig en väsentlig läxa om vikten av att vara äkta och närvarande. Och det är var Linda är, en modig äkta och avväpnande kvinna, härlig att lyssna på och vara i närheten av! :)
Själv tror jag att det första skedet med lära genom misstag är något som alla komiker får gå igenom. Och därför är det så få av oss som någonsin vågar, att lämna ut sig själv på det sättet och riskera att mötas bara av en öronbedövande tystnad. Oförståelse. Att publiken tar distans från hela dig. Även om humorns funktion är att skapa distans, är skrattets funktion att skapa närhet. Om jag skämtar om mitt eget misslyckande, tar jag distans från själva misslyckandet och skapar närhet till dem som skrattar med mig. Det underförstådda budskapet är, att vi sitter alla i samma båt. Vi gör alla bort oss, alla lider, alla är rädda ibland. Och tillsammans kan vi skratta bort det hemska. Så är det att vara människa.
Slutligen kan jag säga att kvällen var lärorik. Jag var i tryggt sällskap för att första gången prova på att hålla i ett liknande evenemang. Att jag var oerfaren och en nykomling i Ingå satte sin krydda, jag visste inte alls vad jag skulle förvänta mig eller hur Kuraskymning har sett ut de andra åren i Ingå. Men tillsammans med Linda och mycket tack vare Ingås fantastiska kultursekreterare (vars närvaro är guld värt) samt de aktiva diskuterarna i publiken blev det ett rätt så trevligt paket i alla fall.
I eftersköljningarna av nervositeten på kvällen skrev jag följande facebook-inlägg:
Åh tack och lov ska jag imorgon få diskutera med rynkad panna och allvarligt kontemplativ röst allvarliga grejer som manlighet, lycka och tidsanda på Tölö bibliotek.
Till sist: Hälsningar från vår Kuraskymning-gäst Linda Rajalin: "tack för en underbar kväll. Kuraskymning rocks!"Och en annan underbar gäst: " :) Tyckte d blev en fin blandning av humor o allvar!"
Tack, alla vänner för att ni kom! Eller som vi purfinnar brukar säga dagen efter en lyckad fest: Kiitos ja anteeks.
lauantai, 12. marraskuuta 2011
Biblioteksfröken deltar i Boktid Live på tisdag
| Jag fick ett överraskande samtal häromveckan, och blev inbjuden till Boktids Liveuppträdande på Tölö bibliotek. Hur de hittade och valde mig bland alla biblioteksfröknar i landet är lite av ett mysterium, men som mina nära och kära vet, kan jag inte tacka nej till något som är nytt och spännande. Efter att jag tackat ja, fick jag Teirs novellsamling på posten. Kul! Nu är boken läst och jag väntar med spänning på tisdagkväll för att se vad det hela går ut på. Recension i skrift får ni EFTER tisdagkväll, så klart. |
|---|
| PS: Detta är alltså LIVE -only, och kommer inte att sändas på tv i efterhand. Så det gäller att ta sig till Tölö Bibba IRL. :) |
|---|
| |||||
|---|---|---|---|---|---|
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)